Soppaa

Thursday, March 23, 2006

Leivon leivon leipäsiä

No joo, leipäsiä..

Leipää

Mulla on muutama hyvä leipäohje, mutta useimmiten nykyään teen sitä, mitä kuva esittää. Ainekset löytyy aina kaapista (luultavasti opiskelijaltakin), lopputulos on niin iso, että siitä riittää meille kolmeksi päiväksi ja silti voi laittaa palan pakkaseenkin ja etenkin (kuinka ollakaan) ohje on äärimmäisen helppo.

pari dl kaurahiutaleita
6-7 dl vettä
12 dl vehnäjauhoja
pussi kuivahiivaa
2 rkl valkosipulijauhetta
1-2 tl suolaa
1 tl sokeria
loraus (oliivi)öljyä

Laita kaurahiutaleet ja 2-3 dl vettä taikinakulhossa pariksi minuutiksi mikroon. Voit yhtä hyvin käyttää tähteeksi jäänyttä kaurapuuroa, jos sellaista sattuu olemaan. Ihan kuiviltaankin hiutaleet voi taikinaan käyttää, mutta puurona lopputulos on pehmeämpi.
Lisää puuron sekaan kaikki kuivat aineet, vettä vähitellen ja öljy kun kuivat aineet on kaikki sekoittuneet. Veden määrä riippuu siitä, mitä tahdot taikinasta tehdä. Sämpylöihin tai pariin leipään lisää vettä sen verran, että saat aikaiseksi kimmoisan taikinan, joka irtoaa kulhon reunoilta. Kuvan leipäseen mä käytin vettä enemmän. Mun taikina jää niin pehmeäksi, ettei sitä pysty "leipomaan". Kun se on kohonnut lähes kaksinkertaiseksi, vaivaan (=kone vaivaa) sitä sen verran, että saan ilmakuplat pois. Sen jälkeen kippaan taikinan keskelle uunipeltiä leivinpaperin päälle, ripottelen päälle vähän jauhoja ja taputtelen sen n. 3 cm paksuikseksi leipäseksi. Jos leivän jättää tässä vaiheessa "limpuksi", se jää uunissa sisältä raa'aksi kun pinta jo palaa. Annan leivän kohota uudelleen sen aikaa, kun uuni lämpiää. Paistoaika on 200 C n. 25 min.

Parasta tänään oli se, että leivoin iltapäivällä ennen töihinlähtöä ja kun tulin puolenyön jälkeen kotiin, meidän rapussa haisi tuore leipä alaovelle asti :D

Eilen sattui töissä käteen uusin Seura, jota muuten en lue. Selasin ruokasivut ja löysin jotakin, jota oli tänään pakko kokeilla.

Maissikeitto

8 dl kanalientä (kuutiosta tai fondista)
1 brotkon rintafile
1 tlk (300 g) säilykemaissia
2 tl maissitärkkelysjauhoja
2 rkl vettä
2 munaa
(puoli pussia kookosmaitojauhetta, 1 tl inkivääritahnaa, valkosipulijauhetta)

Kuumenna kanaliemi kiehuvaksi. Käytin 1 1/2 kuutiota ja suolaisuus oli just passeli. Leikkaa brotko ohuiksi suikaleiksi. Helpommuuttani ja kun lähi-Siwassa ei ollut rintafileitä, käytin paketin valmiita hunajamarinoituja suikaleita. Valuta maissi ja soseuta puolet jyvistä. Lisää brotko ja maissit liemeen ja keitä n. 5 min. Mulla oli pyykkivuoro ja muutakin hommaa, josta johtuen keittoaika venähti melkoisesti, mutta ei haitannut. Kun taas ehdin keiton kimppuun, maistoin sitä ja lisäsin tai olisin lisännyt lopussa suluissa olevat. Valkosipuli jäi nyt puuttumaan, kun viimeinen pussinpohja tuli käytettyä leipätaikinaan, mutta maistamattakin tiedän, että mukaan sopis. Sehän käy kaikkeen.. Sekoita maissijauhot kylmään veteen, lisää suurus keittoon ja kiehauta. Ota kattila liedeltä. Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää ne keiton joukkoon syömäpuikoilla sekoittaen.

Lopputulos oli erittäin herkullinen, joskin aavistuksen kummallisen näköinen. Muna saa aikaan hieman heramaisen efektin, jopa lehtikuvasta sen huomas, kun tarkasti katsoi. Mutta jos tykkää syödä aivoja (raejuustoa) sosekeitossa, niin siihen ei varmasti kiinnitä huomiota. Mä tykkäsin etenkin niistä kokonaisista maissinjyvistä, jotka napsahteli hampaissa.

3 Comments:

At 6:31 AM, Blogger Samuli said...

Onkos sulla vielä sitä perusleipäohjetta, jonka annoit mulle joskus tsiljardi vuotta sitten (ja jota oli hyvä maustaa mm. rakuunalla)? Mä olen hukannut sen jonnekin...

 
At 8:51 AM, Blogger Samuli said...

Kananmunasta ja keitosta: Hong Kongissa tykkäsin kovasti kiinalaisista keitoista, joissa oli usein kananmunaa mukana. Vaikka muna saa keiton näyttämään vähän hassulta, niin hyvää soppa oli silti :-)

Ihan aidon tuntuista soppaa saa ainakin Helsingissä Mandarin Courtista (autenttisin kiinalainen ravintola tässä kaupungissa).

 
At 11:45 AM, Blogger janssu said...

800 g jauhoja (=12,5 dl)
pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
5 dl vettä
loraus öljyä

Tuo leipästen ohje on siis lähestulkoon se perusjuttu, lisättynä kaurapuurolla. Perustaikinaan voi lisätä esim. juusto- tai porkkanaraastetta, viimeksi mainitun kans rakuuna on mainio mauste.

 

Post a Comment

<< Home