Soppaa

Sunday, March 12, 2006

Lounassafkaa I

Meidän väki ottaa useimpina päivinä omat eväät duuniin, usemmastakin syystä. Toimiston lähellä on lähinnä toinen toistaan paskempia lounaspaikkoja. Toisaalta pelkillä Alepan eväillä ei kovin kauan pysy motivaatio yllä. Lisäksi emännän päähän sattuu maksaa 7,5e paskasta lounaasta, etenkin kun en ota lounareita vaan maksan ulkona syömiset omasta pussista (juu, tiedän että se olisi taloudellisesti kannattavaa ottaa lounarit, mutta en vaan jaksa). Ja kun on omat eväät, voi syödä silloin kun huvittaa.

Sunnuntait ovatkin usein ns. powerkokkailupäiviä, jolloin tehdään paria ruokaa valmiiksi. Osa syödään alkuviikosta, osa pakastetaan. Tänään kuitenkin emäntä ja koira nukkuivat kevyet useiden tuntien iltapäiväunet metsäkeikan ja ihmisten taideretken jälkeen, ja isäntä sääti, joten kokkasimme vain huomisen lounaan.

Banaanicurry (resepti tuoreimmasta Voima-lehdestä)

2 rkl kookosrasvaa tai ruokaöljyä
1 tl kokonaista jeeraa l. juustokuminaa
inkivääriä, 10 sentin pala raastettuna
4 valkosipulinkynttä raastettuna
1–2 tl suolaa
1/2 kiloa kellanvihreitä banaaneja paloina
keltainen sipuli, hienonnettuna
1 tl kurkumaa
1 tl jauhettua fenkolia
1 tl karkeaksi jauhettua kanelia
3–4 kokonaista kardemummaa
10 currylehteä
purkki kookosmaitoa

Lämmitä öljy paistinpannussa ja lisää juustokuminan siemenet, hienoksi silputtu sipuli ja hienonna inkivääri ja valkosipuli suoraan paistinpannuun, lisää suolabanaanin palat, fenkoli, kaneli ja kardemumma. Paista 5 minuuttia ja lisää kurkuma. Kaada joukkoon purkillinen kookosmaitoa ja lisää vielä suolaa maun mukaan. Keitä 15 minuuttia. Jos kastike on liian sakeaa, voidaan lisätä kookosmaitoa.

Kokonaista jeeraa meillä ei ollut, joten käytin saman verran jauhettua. Reseptissä erityistä ihastusta herätti sana "suolabanaani": käytimme ihan tavallisia banskuja, vaikka keittobanaanejakin olisi kaupasta löytynyt, koska emme ihan tarkkaan tienneet mitä olisi pitänyt ostaa.

Muutoin tämä oli meille ns. store cupboard -ruoka, eli kaikki muu paitsi banaanit ja currynlehdet löytyivät kaapista. Mietin, että sekaan olisi voinut heittää esim. kikherneitä tai broileria, mutten jaksanut avata kikhernepurkkia (ilmeisesti kanonisoitu kuvataide uuvuttaa liikaa). Käytettyäni koiran iltapissalla totesin, että ainakin kun siirtyy ulkoa sisään asuntoon tuoksu on hyvä: huomenna sitten selviää, siirtyykö tämä ns. vakikokkausten listalle.

--

Edit: ruoka oli maistuvaa mutta meidän makuun liian makeaa (tiätty, kun siinä oli niin paljon banaania). Ensi kerralla ajattelimme kokeilla samaa mutta kanaversiona (kun molemmat kanasta pitävät niin). Mutta kokeilemisen arvoista kyllä, tuon banaanimäärän kaveriksikin voisi varmaan heittää kanaa tms. --> ruokaa tulisi kerralla enemmän ;-)

0 Comments:

Post a Comment

<< Home