Soppaa

Tuesday, March 07, 2006

Pinaattia kanakeittoon

Eilen askartelin iltalämpimiksi kanakeittoa ihmisille. Piti syödä leivän lisäksi muutakin, ettei tule nälkä kesken Depeche Moden keikan. Depparit kun ovat yksi emännän all-time-top-3 -bändeistä...

(Varoituksen sananen Janssulle: vaalea lemmikki näyttää hassulta, jos sen turkissa on keväänvihreää pinaattia.... ;)

Keiton pohjana oli Tiina-syssen hyvä kanakeitto-ohje:

Tiinan kanakeitto

litra vettä
2 kanaliemikuutiota
2-3 porkkanat kuutioina tai raasteena
paketti kanasuikaleita
purjo suikaleina
pussi suikalevihanneksia (tai parsaa/kukkakaalia)
currya maun mukaan
2rkl vehnäjauhoja
2 dl maitoa
2 dl ruoka(kermaa)

Raasta tai kuutioi porkkana. Kiehauta vesi, lisää liemikuutiot. Lisää porkkana ja keitä sitä hetken aikaa. Paista kanasuikaleet. Lisää purjo ja suikalevihannekset sekä paistettu kana kattilaan. Mausta currylla. Sekoita vehnäjauhot maidon joukkoon ja lisää keittoon, anna saeta hetki ja keitä noin kymmenen minuuttia. Lopuksi lisää kerma. Maista mausteet ja nam.

Tällä kertaa modasin ohjetta sen verran, että korvasin porkkanan pussilla pakastettua pinaattia ja kasvissuikaleet pussilla peruna-sipuli -sekoitusta (emme olleet porkkanatuulella). Suikaleiden sijaan leikkelin kolme rintafilettä sopivina paloina keiton joukkoon. Lisäksi maustoin soppaa vielä chilijauheella, mustapippurilla ja kolmella pulskalla valkosipulinkynnellä, jotka silputtiin hienoksi. Pinaatista keittoon tuli ihan mahtava vihreä sävy!

0 Comments:

Post a Comment

<< Home